Hallitus 2018

Puheenjohtaja: Veera Anttila

Moikka! Toimin tänä vuonna Fiskuksen puheenjohtajana, sekä vastaan myös hallituksen puolesta vuosijuhlien järjestelyistä. Olen 20-vuotias toisen vuoden julkisen talousjohtamisen opiskelija ja jo hyvin tamperelaistunut hämäläinen. Vapaa-aikani kulutan urheilemalla, sekä ystävien seurassa.

Kopovastaava ja varapuheenjohtaja: Saara Haverila

Terppa! Olen 24-vuotias alunperin Lahesta kotoisin oleva tilintarkastuksen ja arvioinnin maisteriohjelman ensimmäisen vuoden opiskelija. Toimin tänä vuonna Fiskuksen kopona ja varapuheenjohtajana.

Taloudenhoitaja: Marko Taipale

Olen 24-vuotias Kangasalta kotoisin oleva tamperelainen ja ensimmäisen vuoden opiskelija. Toimin tänä vuonna Fiskuksen talousvastaava. Vapaa-aikana tulee harrastettua esimerkiksi voimanostoa ja pyöritettyä omaa palvelinta.

Sihteeri ja viestintävastaava: Aino Jalli

Heippa! Olen 21-vuotias kolmannen vuoden julkisen talousjohtamisen opiskelija. Sekä myöskin Hämeestä kotoisin! Minun pestejäni Fiskuksen tämän vuoden hallituksessa ovat sihteeri ja viestintävastaava.

Työelämävastaava: Lotta Toppari

Moi! Olen 22-vuotias, Tampereelta kotoisin oleva kolmannen vuoden julkisen talousjohtamisen opiskelija. Tehtäviini kuuluu työelämävierailujen järjestäminen. Vinkkailen myös ajoittain juta-aiheisista avoimista harjoittelu- tai työpaikoista, jotka saattaisivat kiinnostaa teitä!

Hallituksen tavoittaa osoitteesta fiskustampere[at]gmail.com.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s